torstai 26. huhtikuuta 2012

pitkän tauon jälkeiset kuulumiset

 Pahoittelemme ettei olla päivitelty blogia, mutta blogger ei oo päästänyt kirjautumaan sisään, joten kirjottelu on jäänyt vähemmälle. 
Kevät on kuitenkin jo pitkällä ja NY-vuosi on lopuillaan. Yritysten toiminta lopetetaan jo ensikuussa.
31.3 oli Parasta Perheille messut nuokkarilla, jossa me oltiin pitämässä kasvomaalausta ja leikitettiin lapsia.
17.4 oli yhdet synttärikutsut,
 ja viimeviikonloppuna 21.4 oltiin Ruosniemen kirkolla MLL kevätriehassa pitämässä kasvomaalausta ja lapsille esitimme näytelmän. 
NäytNy toivottaa hyvää kevättä kaikille! :)

maanantai 13. helmikuuta 2012

rauman messut

Messut on nyt takanapäin, ja NäytNy voitti paras messupaikka palkinnon! 
"Kolmanneksi finaaliedustajaksi kohosi Porin Lyseon Whels Wood NY. Leikkuulautoja ja pannunalusia myyvän yrityksen Henri Pälkäs valittiin perusasteen parhaaksi myyjäksi. Porin Lyseon Näyt NY palkittiin parhaasta messupaikasta. " - Länsi-Suomi
myös Satakunnan Kansassa oli kuva meistä + juttua messuista. myös länsi-suomi lehden etukannessa oli kuva meistä! :)
 Messuilla oli todella mukavaa, ja siellä oli paljon väkeä.
 muutama kuva messuilta, ja messuosastosta. meillä oli arvonta pisteellämme, jonka pääpalkintona oli iso pehmolelu nalle. Messut onnistui hyvin! :) 
Porin Lyseon koululle tuli muitakin palkintoja, Whels Wood pääsi kansainvälisille messuille Hämeenlinnaan, ja Henri voitti paras myyjä palkinnon. Onnea myös heille! (:

tiistai 24. tammikuuta 2012

pipareita ja messuvalmisteluja

 Tänään me Elli-Noran kanssa koristeltiin vähän pipareita messujavarten! Ostettiin valmiit täytekeksit ja koristeltiin ne sokerikuorrutteella :) oli jännä ilta kuorruttaa 80 keksiä! 
Muut kuvat on maanantailta, meiän yrittäjyystunneilta. Toi toinen kuva on piirros meidän messupöydästä. Siihen siis tulee eteen tollanen iso pahvi mis on meidän logo. Tossa kolmannessa kuvas me sitä Selenan kanssa tehdään.. 
Messujen suunnittelu & toteuttaminen on ihan älyttömän hauskaa vaikka se vaatiikin paljon aikaa!  

torstai 19. tammikuuta 2012

messujen suunnittelua!

Nyt on ollu vähän hiljasta, kun ei tossa joulukuun aikana oikee tullu mitään synttäri kutsuja tai muutakaan. Nyt on noi Nuori Yrittäjyys messut lähestymässä, jotka siis tänä vuonna on Raumalla. Nää messut on siis oikeestaan tän koko 3-vuoden kohokohta. Siellä siis kilpailee  satakunnan peruskoulut ja 2. asteen opiskelijat. Peruskoululaisista ny-yrityksistä valitaan 2 parasta valtakunnallisiin messuihin.. Samalla tavalla 2.asteen opiskelijoiden ny-yrityksistä valitaan 2 parasta. Valtakunnallisissa messuissa on sitte ympäri suomea niitä parhaimpia ny-yrityksiä. 
Meidän yrityksellä on nyt messu alueen suunnittelut menossa. Täs on tosipaljon hommaa vielä ennen messuja, ja messut on siis jo 3.2.
Oltiin Elli-Noran kanssa tänään myös pitämässä tän vuoden ensimmäisiä synttärikutsuja 6-vuotiaalle pojalle. Oli taas tosi hauskaa! :)
Kaisu, Selena ja Noora oli tänään Lyseon koululla vanhampain illassa, jossa oli tulevien 7-luokkalaisten vanhempia. Ne oli siellä esittelemässä meiän yritystä ja kertomassa meiän toiminnasta :)
ota meihin yhteyttä:
naytny@hotmail.com
Noora Nevala: 0400-799495
Kaisu Kaalikoski: 050-4370886

sunnuntai 4. joulukuuta 2011

Hyvää joulun odotusta kaikille lukijoille! (:

 Vuoden viimeinen kuukausi alkoi ja olimme pitämässä 6-vuotis synttäreitä 1.12. Kaikilla tuntui taas olevan hauskaa:) Olimme myös pitämässä ohjelmaa pikkujouluissa perjantaina 2.12. Esitimme itse keksityn näytelmän ja lauloimme joululauluja. Ilta meni hyvin! 
On mukavaa tehdä välillä myös tällaisia vähän erillaisia keikkoja. :) Alla muutamia kuvia tältä viikolta.
naytny@hotmail.com
Noora Nevala: 0400-799495
Kaisu Kaalikoski: 050-4370886

sunnuntai 27. marraskuuta 2011

synttäreitä ja jumppausta

Oltiin maanantaina sairaalassa pitämässä yhdelle miehelle henkilökunnasta synttäreitä. Esitettiin muutama sketsi ja laulettiin pari laulua, kaikki tuntui olevan aika tyytyväisiä! :)
Keskiviikkona oltiin sitten pitämässä tunnin jumppa vähän vanhemmille ihmisille. Kolmentunnin miettimisen, harjoittelun ja sähläämisen jälkeen olimme valmiita lähtemään jumpalle, joka onnistui todella hyvin !
Muutamia synttärikutsuja on nyt joulukuussa tiedossa, ja yhdet pikkujoulut. 
Vastailkaa myös vasemmalla olevaan kyselyyn jos ette vielä ole vastannut! :) 
kysymyksiä ja varauksia voi lähettää meille sähköpostiin:
naytny@hotmail.com
tai soittaa
Noora Nevala: 0400-799495
Kaisu Kaalikoski: 050-4370886
 

maanantai 14. marraskuuta 2011

synttärit 11.11.2011

Päästiin taas pitämään synttärikutsuja 8-vuotiaalle tytölle! Synttärisankarilla ja vierailla oli todella hauskaa, niinkuin meillä myös! :)
Synttärikutsujen lisäksi meille on tullut aikapaljon muutakin erilaista ohjelmaa.
Meitä on pyydetty sairaalaan pitämään 50-vuotis synttäreille muutamia sketsejä ja lauluja.
Sen lisäksi olemme luultavasti menossa pikkujouluihin esittämään näytelmää,
ja menemme pitämään jumppaa ensiviikolla.
Tulevia keikkoja on nyt tiedossa luultavasti 5 kappaletta.
Ota meihin yhteyttä sähköpostitse tai puhelimitse:
naytny@hotmail.com
Noora Nevala: 0400-799495
Kaisu Kaalikoski: 050-4370886
ja vastatkaa vasemmalla olevaan kyselyyn! :)